Lisämunuaisen vajaatoiminta

Lisämunuaisen vajaatoiminta (englanniksi adrenal insufficiency) on tila, jossa lisämunuaiset eivät tuota tarpeeksi kortisolia. Kortisoli on ns. kortikosteroidi (eli lisämunuaisten kuorikerroksen erittämä steroidihormoni), jolla on sekä glukokortikoidisia että mineralokortikoidisia vaikutuksia. Glukokortikoidivaikutukset tarkoittavat mm. inflammaation eli tulehduksen hillitsemistä ja verensokerin kontrollointia. Mineralokortikoidivaikutukset puolestaan ylläpitävät elimistön vesi- ja suolatasapainoa. Usein puutosta on myös muista hormoneista, tästä lisää alempana. Lisämunuaisen vajaatoimintaa ei usein osata diagnosoida oikein ja se saatetaan diagnosoida esimerkiksi paniikkihäiriöksi.

Kuten muidenkin hormonien kanssa, sekä liian matalilla että liian korkeilla kortisolitasoilla on omat riskinsä. Liian korkeat kortisolitasot (joiden aiheuttajana voi olla Cushingin tauti tai jonkin sairauden hoitoon käytetty suuriannoksinen glukokortikoidi) aiheuttavat mm. luuston haurastumista, lihomista (erityisesti kasvoissa), lihasten surkastumista, kaihia ja immuunijärjestelmän heikkenemistä. Toisaalta puutostila aiheuttaa monenlaisia hyvin ikäviä oireita ja voi pahimmillaan olla hengenvaarallinen, jos sitä sairastava saa ns. lisämunuaiskriisin ja joutuu shokkiin. Lievä lisämunuaiskriisi voi hoitua oraalisella hydrokortisonilla ja runsaalla nesteen, suolan ja sokerin nauttimisella. Vaikea kriisi vaatii kuitenkin sairaalahoitoa. Suurimmalla osalla lisämunuaisen vajaatoiminta ei ole vaarallinen tila, mutta heikentää kuitenkin selvästi elämänlaatua.

Tämä artikkeli käsittelee lisämunuaisen vajaatoimintaa nimenomaan CFS:n näkökulmasta, mutta siitä voi olla apua myös niille, jotka kärsivät (tai epäilevät kärsivänsä) lisämunuaisten vajaatoiminnasta ilman CFS:ää.

Lisämunuaisen vajaatoiminnan oireet

On syytä mainita, että lisämunuaisten vajaatoimintaa, kuten mitään muutakaan sairautta, ei voi diagnosoida pelkästään oireiden perusteella.

  • uupumus, heikotus *
  • lihasheikkous *
  • aloitekyvyn puute, "saamattomuus"
  • pahoinvointi *
  • hengenahdistus *
  • lihasjäykkyys ja -krampit lihakset voivat jopa "venähdellä" itsestään (*)
  • päänsärky (erityisesti aamuisin) *
  • vatsakrampit (*)
  • ruoansulatusvaikeudet, vatsan vähähappoisuus *
  • ruokahaluttomuus *
  • hypoglykemia *, jatkuva nälkä
  • painon putoaminen * (myös painonnousu on mahdollista, katso edellinen)
  • hiustenlähtö *
  • huono iho *
  • sydämentykytys *
  • keskittymisvaikeudet, brainfog, lyhytmuistin heikkeneminen *
  • arvostelukyvyn heikkeneminen
  • alhainen verenpaine, ortostaattinen hypotensio (huimaus ylös noustessa tai pystyasennossa) *
  • ahdistus *
  • hermostuneisuus, ylikierroksilla käyminen, "seinille kiipeily"
  • huono stressin sietokyky *
  • huono kuuman sietokyky *
  • ärtyisyys, itkuisuus, yliherkkyys
  • masennus *
  • silmien valoherkkyys ja herkkyys äänille *
  • painajaiset * ja ruoka-aiheiset unet
  • lihassäryt *
  • alhainen ruumiinlämpö *
  • nivelkivut *
  • näköhäiriöt *
  • lisääntynyt virtsaamistarve *
  • janon tunne *
  • aamuyöllä heräily ja valvominen, "ei nukuta" (*)
  • lihasten surkastuminen *
  • suolaisten ruokien himo
  • kalpeus

Tähdellä merkityt oireet ovat myös CFS:ssä yleisiä, vaikka lisämunuaisen vajaatoimintaa ei sairastaisikaan. Tähti suluissa tarkoittaa, että oire on yleinen CFS:ssä, mutta lisämunuaisen vajaatoiminnassa seon yleensä erilainen.

Akuutin lisämunuaiskriisin oireita:

  • voimakkaat vatsakivut, kivut jaloissa, kyljissä ja selässä
  • voimakas huimaus
  • ripuli
  • kuume
  • vilunväreet
  • voimakas hikoilu ja kuumuuden tunne
  • voimakas ahdistus
  • "automaatio" (tekee "robottimaisesti" asioita, joita ei muista jälkeenpäin)
  • totaalinen heikotus (voi tulla hyvinkin äkillisesti)
  • sykkeen nousu tai lasku
  • voimakas päänsärky
  • oksentelu
  • tajunnan tason laskeminen, sekavuus

Lisämunuaisen vajaatoiminnan tyypit

Lisämunuaisen vajaatoimintaa on kahta päätyyppiä: primäärinen (vika on lisämunuaisissa itsessään) ja sekundäärinen (vika on hypotalamuksessa tai aivolisäkkeessä). Joskus erotellaan erikseen sekundäärinen (aivolisäkkeestä johtuva) ja tertiäärinen (hypotalamuksesta johtuva) vajaatoiminta. Hypotalamuksen tuottama kortikoliberiini eli kortikotropiinia vapauttavaa hormoni (englanniksi CRH) stimuloi aivolisäkkeen etulohko eli hypofyysia tuottaamaan kortikotropiinia eli adrenokortikotrooppista hormonia (ACTH). ACTH puolestaan stimuloi kortisolin (ja joidenkin muiden hormonien) eritystä lisämunuaisista. Jos joko CRH:n tai ACTH:n eritys on vajavaista, ei myöskään kortisolia erity riittävästi.

Primääristä lisämunuaisen (kuorikerroksen) vajaatoimintaa kutsutaan Addisonin taudiksi, tosin joskus tämä termi varataan vain autoimmuunille lisämunuaisen vajaatoiminnalle. Autoimmuniteetin lisäksi muita mahdollisia, joskin harvinaisia syitä primäärille lisämunuaisen vajaatoiminnalle ovat esimerkiksi infektiot ja syöpäkasvaimet. Addisonin tauti aiheuttaa usein ihon tummumista, koska aivolisäke lisää ACTH:n tuotantoa ja suurina määrinä se aiheuttaa ihon hyperpigmentaatiota. Sekundäärinen lisämunuaisen vajaatoiminta ei tätä tee, koska ongelma on nimenomaan ACTH:n vähäinen eritys. Sen mahdollisia syitä ovat mm. infektiot, autoimmuniteetti, verenkierron puute, pään traumat tai kasvain.

Valitettavasti useimmat lääkärit tuntevat vain Addisonin taudin, eivätkä lainkaan sekundääristä vajaatoimintaa, joka on todennäköisesti selvästi yleisempi tila. Addisonin tauti on harvinainen ja siten myös kaikkea lisämunuaisen vajaatoimintaa pidetään hyvin harvinaisena. On kuitenkin todennäköistä, että lievä vajaatoiminta on varsin yleistä. Aikaisemmin mm. keliakiaakin pidettiin hyvin harvinaisen, mutta tutkimukset ovat osoittaneet tämän käsityksen vääräksi.

Lisämunuaisen vajaatoimintaa aiheuttaa myös korkea-annoksisen kortisonihoidon lopettaminen. Jos olet saanut esimerkiksi astmaan lyhyen kuurin korkea-annoksista prednisonia, todennäköisesti sen lopettamisen jälkeen olosi on muutaman päivän huono ja voit kärsiä yllä listatuista oireista, mutta olo palautuu pian ennalleen. Pidemmän kuurin jälkeen voi kuitenkin mennä kuukausia, ennen kuin lisämunuaiset palautuvat ennalleen. Niiden pitkäaikainen lamaaminen steroidihoidolla nimittäin johtaa lisämunuaisten kutistumiseen, kun niiden omaa kortisolin tuotantoa ei tarvita.

On myös olemassa tila nimeltä "adrenal fatigue" eli lisämunuaisten uupumus, jonka olemassaolo on jossain määrin kiistanalainen. Siihen liittyy teoria siitä, että pitkäaikainen stressi ja sen aiheuttama lisääntynyt kortisolin tuotanto "uuvuttaa" lisämunuaiset, eivätkä ne jaksa enää erittää kortisolia (kortisolivarastot tyhjenevät). Lisämunuaisten uupumus eroaa muista lisämunuaisen vajaatoiminnan tyypeistä siinä, että sen uskotaan olevan parantuvaa, jos lisämunuaisten annetaan "toipua" käyttämällä kortisonia 6-12 kk ajan ja sitten luopumalla siitä.

Masennukseen on perinteisesti ajateltu liittyvän kortisolin liikatuotantoa ja joskus sitä onkin hoidettu glukokortikoidiantagonisteilla. Nykyään on kuitenkin havaittu, että masennus voi aiheutua myös alhaisesta kortisolista ja joskus masennukseen on käytetty hoitona steroideja, jos muista hoidoista ei ole ollut apua.

Lisämunuaisen vajaatoiminta ja CFS

CFS:n ja lisämunuaisen vajaatoiminnan suhde on monimutkainen, eikä yhteydestä ole täyttä yksimielisyyttä, vaikka asiaa onkin tutkittu melko paljon. Lisämunuaisen vajaatoiminta yksinäänkin voi aiheuttaa CFS:ää muistuttavia oireita. Toisaalta lisämunuaisten vajaatoiminta on CFS:ssä yleistä ja sen aiheuttamia oireita voi olla vaikeaa erottaa muista syistä johtuvista CFS-oireista.

Useat tutkimukset ovat löytäneet CFS:ssä alhaiset kortisolitasot ja eräässä tutkimuksessa CFS:ää sairastavien lisämunuaisten todettiin kutistuneen jopa 50%. Joidenkin lääkäreiden mielestä CFS (ja fibromyalgia) voivat jopa johtua lisämunuaisten vajaatoiminnasta, mutta useimpien mielestä lisämunuaisten vajaatoiminta on CFS:n seuraus, jonka syynä voi olla esimerkiksi krooninen infektio. On myös ehdotettu, että CFS:ssä voisi olla autovasta-aineita ACTH:lle, eli kyseessä olisi autoimmuuni tila. Useat tutkimukset ovat löytäneet fibromyalgiassa normaalia korkeampia ACTH-tasoja, mutta kortisolin eritys on silti liian alhainen. Voi myös olla, että liian alhaiset vasopressiinin eli antidiureettisen hormonin tasot heikentävät lisämunuaisten toimintaa.

Koska stressi on voimakkaasti yhteydessä CFS:n laukeamiseen ja pahenemiseen (vaikkei sairautta sinänsä aiheuta tai ylläpidä), on myös "lisämunuaisten uupumus" usein yhdistetty CFS:ään. CFS:ssä lisämunuaisen vajaatoiminta on kuitenkin yleensä sekundääristä eli aivoperäistä, ja sitä on siten vaikeaa sovittaa lisämunuaisten uupumuksen käsitteeseen. Usein CFS:n yhteydessä puhutaan HPA-akselin (HPA axis) toimintahäiriöistä, missä HPA viittaa sanoihin hypothalamus-pituitary-adrenals (eli hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiset. Tällä viitataan siihen, että akselin eri osien välillä normaalisti toimivat palautereaktiot eivät toimi normaalisti. Näin esimerkiksi stressin lisääntyminen voi lisätä adrenaliinin mutta ei ACTH:n eritystä, eikä siten myöskään tarvittavaa kortisolia erity.

CFS:ssä lisämunuaisten vajaatoiminnalle on tyypillistä nimenomaan kortisolin voimakkaan vuorokausirytmin vääristyminen tai puuttuminen, erityisesti naisilla. Normaalisti kortisolin eritys nousee voimakkaasti aamulla, mutta CFS:ssä tämä "piikki" voi puuttua kokonaan. Tämä saattaa selittää miksi monen olo on aamuisin niin huono ja herääminen voi viedä tuntikausia. Toisilla taas kortisolia erittyy liikaa iltaisin, jolloin eritys on normaalisti hyvin vähäistä. Silloin olo saattaa piristyä, eikä malttaisi mennä millään nukkumaan. Toisaalta liian alhaiset kortisolitasot yöllä voivat aiheuttaa yöheräilyä ja -valvomista.

Yhteys muihin hormonipuutoksiin

Lisämunuaiset tuottavat kortisolin lisäksi myös aldosteronia, DHEA:ta ja testosteronia. Aldosteroni on mineralokortikoidi, eli se auttaa esimerkiksi säilyttämään elimistön nestetasapainon ja riittävän verivolyymin. DHEA eli dehydroepiandrosteroni on sukupuolihormoneiden (testosteroni ja estrogeeni) esiaste, mutta sillä on myös suoria vaikutuksia mm. aivoissa. Sitä on käytetty menestyksekkäästi mm. vaihdevuosivaivojen ja useiden autoimmuunisairauksien hoidossa, vaikka Suomessa se onkin vielä varsin tuntematon hormoni.

Jos lisämunuaisen vajaatoiminta on aivoperäistä eli ACTH on vähissä, aldosteronista ei välttämättä ole puutosta (koska sen erittymiseen vaikuttavat myös muut hormonit), mutta sen sijaan ACTH:n puutos vaikuttaa muihin hormoneihin, joiden eritystä ACTH kontrolloi. Näitä ovat testosteroni, progesteroni (naisilla) ja pregnenoloni. Testosteroni on tärkeää myös naisille ja sen puutos voi aiheuttaa mm. CFS:n tyyppisiä oireita, koska se vähentää solujen polttoaineena toimivaa ATP:ta. Pregnenoloni on DHEA:n ja progesteronin esiaste, mutta sillä on myös vaikutuksia aivojen toimintaan. Jos lisämunuaisen vajaatoiminnan syynä on aivolisäkkeen vajaatoiminta eli hypopituitarismi, silloin on usein myös muita puutoksia, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta sekä vasopressiinin eli ADH:n, oksitosiinin, kasvuhormonin, progesteronin ja estrogeenin puutos. Muiden hormoneiden määrät voidaan helposti mitata verestä, mutta kasvuhormonin eritystä on hyvin hankala mitata näin, koska se erittyy lyhyinä pulsseina.

Kaikkien hormoneiden puutoksiin liittyy yleisesti samantyylisiä oireita, kuten uupumusta, heikotusta, huonovointisuutta ja masennusta. DHEA:n ja testosteronin puute aiheuttaa usein myös alhaista libidoa ja kasvuhormonin ja DHEA:n puute voi aiheuttaa "pömppövatsan", vaikka henkilö muuten olisikin laiha. Vasopressiini eli ADH huolehtii elimistön virtsamääristä ja sen puute aiheuttaa jatkuvaa vessassa ravaamista, mutta myös muisti voi kärsiä. Oksitosiinin puutostilaa ei yleensä pidetä merkityksellisenä, mutta tämä on todennäköisesti virhe.

Lisää tietoa hormoneiden korvauksesta alempana kohdassa Lisämunuaisten vajaatoiminnan hoito sekä kirjasta Kroonisen väsymysoireyhtymän hoito.

Lisämunuaisten toimintaa mittaavat tutkimukset

Lisämunuaisen vajaatoiminnan kartoittamiseksi on monia erilaisia tutkimuksia (joiden luotettavuudesta ja parhaimmuudesta kiistellään), mutta suurin osa näistä ei ole Suomessa saatavilla. Tyypillinen tapa mitata kortisolia Suomessa on aamukortisoli, joka otetaan verikokeesta. Se voi kuitenkin olla normaalin rajoissa, vaikka lisämunuaisen vajaatoimintaa sairastaisikin. Usein mitataan myös elektrolyyttejä. Natrium on tyypillisesti matala, mutta kalium ja kalsium ovat usein korkealla. Joskus tehdään myös ACTH-rasitustesti, jossa annetaan ruiske ACTH:ta ja mitataan, nouseeko kortisolin ja muiden lisämunuaishormonien määrä odotetulla tavalla eli vähintään kaksinkertaiseksi alkuarvoista. Tämä testi osoittaa hyvin Addisonin taudin, mutta sekundääristä vajaatoimintaa se ei yleensä havaitse, koska lisämunuaiset reagoivat normaalisti ACTH:n eritykseen.

Yksityisten laboratorioiden kautta on saatavilla myös 24 tunnin sylkitesti, jolla on hintaa noin 150 euroa. Tämä on Suomessa saatavilla olevista testeistä luotettavin sekundäärisen lisämunuaisen vajaatoiminnan diagnosointiin.

Kyypakkauskokeilu

Eräs tapa selvittää, onko kyse lisämunuaisen vajaatoiminnasta on kokeilla, lievittääkö hydrokortisoni oireita. Kyynpureman hoitoon tarkoitettu Kyypakkaus (myös muita valmistenimiä kuten Käärmepakkaus) on apteekista saatava reseptivapaa valmiste, joka sisältää kolme 50 mg hydrokortisonitablettia (joissain valmisteissa on deksametasonia, joka on huomattavasti pidempivaikutteinen glukokortikoidi - sitä ei kannata käyttää!). Tällaisesta tabletista voi ottaa aamulla neljänneksen (12,5 mg). Jos oireet helpottavat, kyseessä on todennäköisesti lisämunuaisen vajaatoiminta. Tabletti kannattaa ottaa heti heräämisen jälkeen, koska liian myöhään päivästä otettuna hydrokortisoni voi viedä yöunet. Oireet voivat helpottua muutamasta tunnista jopa useaksi päiväksi.

Lisämunuaisen vajaatoiminnan hoito

Lievää lisämunuaisen vajaatoimintaa voidaan joskus hoitaa pelkällä stressin ja muiden rasitustekijöiden vähentämisellä, runsassuolaisella ruokavaliolla ja lakritsijuurella. Useimpien potilaiden olo kuitenkin paranee merkittävästi kortisonikorvaushoidolla. Yleensä käytetään hydrokortisonia, joka on samaa ainetta kuin lisämunuaisten erittämä kortisoli. Lisäksi joskus saatetaan tarvita myös aldosteronin synteettinen vastinetta fludrakortisonia (Florinef), jota joskus käytetään CFS:ssä hypovolemian eli veren alhaisen volyymin hoitoon myös yksinään.

Hydrokortisonin puoliintumisaika on kuitenkin vain muutamia tunteja ja sitä joudutaan yleensä ottamaan 3-4 kertaa päivässä (CFS:ää sairastaville riittää joskus yksi aamuannos). Joillekin tämä lyhyt vaikutusaika aiheuttaa silti ongelmia ja he joutuvat käyttämään pitkävaikutteisempaa kortisolia kuten deksametasoni. Koska muilla kortikosteroideilla ei ole juuri lainkaan mineralokortikoidivaikutusta kuten hydrokortisonilla, joudutaan hoitoon yhdistämään lähes aina myös fludrakortisoni. ACTH:ta ei valitettavasti juuri koskaan käytetä lisämunuaisen vajaatoiminnan hoitoon, koska sen puoliintumisaika on erittäin lyhyt, se pitää antaa injektiona ja se on huikean kallista.

Yleensä hydrokortisonia otetaan aamulla heti heräämisen jälkeen, 1-2x iltapäivällä ja nukkumaan mennessä. Aamuannos on tyypillisesti 2x suurempi kuin muut annokset. Osa potilaista joutuu ottamaan erittäin pienen määrän hydrokortisonia myös aamuyöllä, tai muuten he eivät pysty nukkumaan aamuun asti. Pienin hydrokortisonitabletti on 10 mg suuruinen, joten tabletteja joutuu käytännössä paloittelemaan pieniin murusiin. Apteekit voivat toki valmistaa hydrokortisonia myös pienempinä tabletteina, mutta silloin hinta on luonnollisesti kalliimpi (normaalisti hydrokortisoni maksaa vain muutamia euroja kuussa). Jotkut lievää lisämunuaisen vajaatoimintaa sairastavat eivät tarvitse kortisonia päivittäin, vaan ottavat sitä ainoastaan pienen annoksen tarvittaessa.

Hoitoon liittyvät ongelmat

Kortisonikorvaushoito on periaatteessa samanlaista kuin vaikkapa kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitokin. Koska elimistö ei tuota riittävästi tärkeää hormonia, sitä otetaan lisää niin paljon, jotta saavutetaan terveen ihmisen tasot (tai tasot, jotka kyseiselle ihmiselle ovat optimaaliset). Pieniannoksinen hydrokortisonihoito sopivalla annoksella ei siis aiheuta mitään suuriannoksisen kortisonihoidon riskeistä, kuten osteoporoosi, lihominen tai immuunijärjestelmän heikkeneminen, vaikka lääkärit usein tällaisella pelottelevatkin. Riittävän pieni annos hydrokortisonia ei myöskään lamaa lisämunuaisten omaa toimintaa, vaikka ei olekaan täyttä yksimielisyyttä siitä, kuinka paljon on "riittävän vähän". Arviot vaihtelevat 15-25 mg välillä.

Hydrokortisoni lisää vatsahapon eritystä ja siten ärsyttää vatsaa eikä sitä pitäisi ottaa tyhjään vatsaan. Jos käyttää kortisonia, ei saisi käyttää perinteisiä tulehduskipulääkkeitä, sillä ne lisäävät entisestään vatsahaavan riskiä. Vaihtoehtoja ovat parasetamoli sekä reseptillä saatavat COX-2-estäjät selekoksibi ja etorikoksibi. Aminohappo glutamiini voi auttaa suojaamaan vatsan limakalvoja. Vatsaa suojaamaan on myös joitain lääkkeitä, kuten protonipumpun estäjät sekä ilman reseptiä saatavat H2-reseptorin salpaajat kuten ranitidiini. Molemmat (erityisesti jälkimmäiset) voivat lievittää myös CFS-oireita, mutta tämä on harvinaista.

Suurempi ongelma on kuitenkin se, että kortisonin tarve vaihtelee voimakkaasti. Sitä lisäävät esimerkiksi stressi, liikunta, kuumuus, kuivuminen (esim. kuumuuden tai oksentelun seurauksena) ja kuumeiset infektiot (tavallisen kuumeettoman "räkätaudin" ei pitäisi tarvetta lisätä). Vaikea loukkaantuminen tai leikkaus voivat lisätä kortisolin tarpeen jopa satoihin milligrammoihin. Niinpä lisämunuaisen vajaatoimintaa sairastava tarvitsisikin rannekkeen tai lompakossa olevan kortin kertomaan vaivastaan (ellei vajaatoiminta ole lieväasteinen), sillä esimerkiksi auto-onnettomuuteen joutuminen voi johtaa kohtalokkaaseen lisämunuaiskriisiin jos hydrokortisonia ei tajuta antaa, vaikka vammat eivät muuten olisi hengenvaaralliset.

Käytännössä lisämunuaisen vajaatoimintaa sairastava, erityisesti jos sairastaa myös CFS:ää joka heikentää stressinsietokykyä, joutuu usein ottamaan pieniä, muutaman milligramman "stressiannoksia" hydrokortisonia. Näiden annosten tarpeen ja suuruuden oppii valitettavasti vain ajan myötä. Progesteroni hidastaa kortisolin hajoamista, joten naisilla kortisolin tarve saattaa vaihdella myös kuukautiskierron mukaan. E-pillereiden käyttäjä puolestaan saattaa tarvita lisäkortisonia vain pilleritauon aikana, tai joutuu kasvattamaan annostaan sen ajaksi.

On olemassa joitain hoitoprotokollia, joissa kortisonia ei oteta joka päivä, vaan joka toinen tai vain joka kolmas. Joka toinen päivä annostelu on ollut yleistä esimerkiksi autoimmuunisairauksien hoidossa, jossa käytettävät steroidiannokset ovat todella suuria. Niiden antaminen joka toinen päivä ilmeisesti säilyttää hyvän tehon, mutta vähentää lisämunuaisten oman toiminnan heikkenemistä. Tällaista hoitotapaa on käytetty myös pieniannoksisen hydrokortisonin kanssa, mutta ei ole näyttöä sen hyödyistä. Ainakaan vaikeaa vajaatoimintaa sairastaville tällainen hoito ei soveltuisi.

Muiden hormonien korvaaminen

Jos lisämunuaisen vajaatoiminnan lisäksi sairastaa myös kilpirauhasen vajaatoimintaa, pitäisi lisämunuaisen vajaatoiminta hoitaa aina ensin, ennen kuin kilpirauhashormoni aloitetaan, sillä muuten kilpirauhashormonin soluunotto ei välttämättä toimi ja se voi aiheuttaa liikatoiminnan oireita, vaikka ollaan edelleen hypotyreoosissa. Monet lääkärit eivät kuitenkaan ole tästä tietoisia. Mielenkiintoista kyllä eläinten lääkkeissä on tästä paljon paremmat varoitukset kuin ihmisten hormonivalmisteissa. Jos kilpirauhashoito on kuitenkin aloitettu ensin, sitä voidaan joutua vähentämään, kun kortisoni aloitetaan.

Mikäli lisämunuaisen vajaatoimintaan liittyy DHEA-puutos, DHEA-lisä on aiheellinen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa DHEA on lisäravinne, mutta Suomessa reseptilääke, jota ei ole markkinoilla minään valmisteena, mutta Yliopiston Apteekki valmistaa sitä varsin kohtuulliseen hintaan. Tyypillinen tablettikoko on 25 mg, mutta noin 5 mg on usein sopivampi päiväannos. ACTH-puutoksen aiheuttama pregnenolonin puutosta on vaikeampi korjata, koska Suomessa pregnenolonia ei myydä ja tulli ilmeisesti katsoo sen lääkeeksi ja takavarikoi Suomeen tilatun pregnenolonin.

Muut puuttuvat hormonit voi korvata lääkkeillä, mutta kasvuhormonin tapauksessa tämä on vaikeaa, koska hoito on erittäin kallista ja pitää antaa ruiskeina. Jotkut lääkkeet kuten baklofeeni, melatoniini, pyridostigmiini ja buspironi lisäävät kasvuhormonin eritystä. Myös oksitosiinia käytetään vain erittäin harvoin korvaushoitona, vaikka monet lääkärit pitävät sitä tehokkaana CFS-hoitona.

Muut hoitomuodot

Yhdysvalloissa hoitona on usein "adrenal cortical extract", eli lisämunuaisen kuoriuute, joka erikoisesti on reseptivapaa valmiste, mutta Suomessa tätä ei ole saatavilla. Lisämunuaisen vajaatoimintaa ei voi hoitaa ruokavaliolla, mutta riittävän nesteen ja suolan saaminen on tärkeää. Proteiinipitoinen ruoka ja nopeiden hiilihydraattien (sokeri, peruna, vaalea leipä, riisi jne) auttaa hypoglykemian kanssa, mutta yleensä lisämunuaisen vajaatoimintaa sairastavat huomaamavat tarvitsevansa nälän poispitämiseen myös hiilihydraatteja, eli vähähiilihydraattinen ruokavalio ei yleensä ole hyvä idea. Erityisesti jos käytössä on fludrakortisoni, pitäisi päivittäinen nesteen ja kaliumin saanti yrittää pitää suhteellisen samalla tasolla. Ylimääräisen stressin välttely on hyvin tärkeää.

Lisämunuaisen uupumukseen käytetään usein hoitoina erilaisia vitamiineja ja yrttejä, kuten pantoteenihappo (B5-vitamiini) suurina annoksina ja C-vitamiini. Näiden tehosta on hankala löytää tutkimusnäyttöä, vaikka tuskin niistä haittaakaan on. Jos ne auttavatkin lisämunuaisen uupumukseen, niistä ei välttämättä ole apua aivoperäiseen vajaatoimintaan. Poikkeuksena on C-vitamiini, joka ainakin suurina, suonensisäisinä annoksina on todettu lisäävän ACTH:n ja kortisolin eritystä. Myös ashwagandha eli rohtokoisio auttaa väitetysti sekä kilpirauhasen että lisämunuaisen vajaatoimintaan. Anti-inflammatoriset aineet kuten bromelaiini saattavat "säästää" kortisolia ja siten vähentää sen tarvetta.

Jotkut lääkärit uskovat, että aivoperäinen lisämunuaisen vajaatoiminta (erityisesti CFS:ssä) voi johtua huonosta verenkierrosta ja siten sitä voitaisiin hoitaa verenkiertoa parantavilla lääkkeillä kuten kalsiumsalpaajilla, mutta tästä ei ole ilmeisesti tehty tutkimuksia. Toisaalta on hyvin tiedossa, että iskemia eli verenpuute voi aiheuttaa ongelmia aivolisäkkeessä, mutta on eri asia, voivatko nämä ongelmat olla korjattavissa - yleensä katsotaan olevan kyse pysyvistä vahingoista, joita tulee akuutin trauman seurauksena. (Allekirjoittaneella nimodiipinista ei ollut mitään apua lisämunuaisen vajaatoimintaan, vaikka CFS:n aiheuttamiin kognitiivisiin ongelmiin se auttoi erittäin paljon.)

Erään tutkimuksen mukaan desmopressiini (vasopressiinin synteettinen vastine) voi parantaa HPA-akselin reagointia CRH:hon CFS:ssä. Jos lisämunuaisen vajaatoiminta on autoimmuunia (joko Addisonin tauti tai ACTH-vasta-aineet), pieniannoksisen naltreksonin pitäisi tehota siihen siinä missä muihinkin autoimmuunisairauksiin.

Tutkimuksia

Gur A, Cevik R, Nas K, ym. Cortisol and hypothalamic-pituitary-gonadal axis hormones in follicular-phase women with fibromyalgia and chronic fatigue syndrome and effect of depressive symptoms on these hormones. Arthritis Res Ther. 2004;6(3):R232-8.

Wheatland R. Chronic ACTH autoantibodies are a significant pathological factor in the disruption of the hypothalamic-pituitary-adrenal axis in chronic fatigue syndrome, anorexia nervosa and major depression. Med Hypotheses. 2005;65(2):287-95.

Scott LV, Teh J, Reznek R, ym. Small adrenal glands in chronic fatigue syndrome: a preliminary computer tomography study. Psychoneuroendocrinology. 1999 Oct;24(7):759-68.

Wingenfeld K, Heim C, Schmidt I, ym. HPA axis reactivity and lymphocyte glucocorticoid sensitivity in fibromyalgia syndrome and chronic pelvic pain. Psychosom Med. 2008 Jan;70(1):65-72.

Calis M, Gökce C, Ates F, ym. Investigation of the hypothalamo-pituitary-adrenal axis (HPA) by 1 microg ACTH test and metyrapone test in patients with primary fibromyalgia syndrome. J Endocrinol Invest. 2004 Jan;27(1):42-6.

Catley D, Kaell AT, Kirschbaum C, ym. A naturalistic evaluation of cortisol secretion in persons with fibromyalgia and rheumatoid arthritis. Arthritis Care Res. 2000 Feb;13(1):51-61.

Gur A, Cevik R, Sarac AJ, ym. Hypothalamic-pituitary-gonadal axis and cortisol in young women with primary fibromyalgia: the potential roles of depression, fatigue, and sleep disturbance in the occurrence of hypocortisolism. Ann Rheum Dis. 2004 Nov;63(11):1504-6.

McLean SA, Williams DA, Harris RE, ym. Momentary relationship between cortisol secretion and symptoms in patients with fibromyalgia. Arthritis Rheum. 2005 Nov;52(11):3660-9.

Griep EN, Boersma JW, Lentjes EG, ym. Function of the hypothalamic-pituitary-adrenal axis in patients with fibromyalgia and low back pain. J Rheumatol. 1998 Jul;25(7):1374-81.

Griep EN, Boersma JW, de Kloet ER. Altered reactivity of the hypothalamic-pituitary-adrenal axis in the primary fibromyalgia syndrome. J Rheumatol. 1993 Mar;20(3):469-74.

Crofford LJ, Pillemer SR, Kalogeras KT, ym. Hypothalamic-pituitary-adrenal axis perturbations in patients with fibromyalgia. Arthritis Rheum. 1994 Nov;37(11):1583-92.

McCain GA, Tilbe KS. Diurnal hormone variation in fibromyalgia syndrome: a comparison with rheumatoid arthritis. J Rheumatol Suppl. 1989 Nov;19:154-7.

Crofford LJ, Young EA, Engleberg NC, ym. Basal circadian and pulsatile ACTH and cortisol secretion in patients with fibromyalgia and/or chronic fatigue syndrome. Brain Behav Immun. 2004 Jul;18(4):314-25.

Nater UM, Maloney E, Boneva RS, ym. Attenuated morning salivary cortisol concentrations in a population-based study of persons with chronic fatigue syndrome and well controls. J Clin Endocrinol Metab. 2008 Mar;93(3):703-9.

Holtorf K. Diagnosis and Treatment of Hypothalamic-Pituitary-Adrenal (HPA) Axis Dysfunction in Patients with Chronic Fatigue Syndrome (CFS) and Fibromyalgia (FM). J Chron Fatigue Syn. 2008;14(3):59-88.

Cleare AJ, Miell J, Heap E, ym. Hypothalamo-pituitary-adrenal axis dysfunction in chronic fatigue syndrome, and the effects of low-dose hydrocortisone therapy. J Clin Endocrinol Metab. 2001 Aug;86(8):3545-54.

Cleare AJ, Heap E, Malhi GS, ym. Low-dose hydrocortisone for chronic fatigue syndrome: a randomised crossover trial. Lancet. 1999;353(9151):455-8.

McKenzie R, O'Fallon A, Dale J, ym. Low-dose hydrocortisone for treatment of chronic fatigue syndrome: a randomized controlled trial. JAMA. 1998;280(12):1061-6.

Scott LV, Medbak S, Dinan TG. Desmopressin augments pituitary-adrenal responsivity to corticotropin-releasing hormone in subjects with chronic fatigue syndrome and in healthy volunteers. Biol Psychiatry. 1999;45(11):1447-54.

Kodama M, Kodama T, Murakami M, ym. Vitamin C infusion treatment enhances cortisol production of the adrenal via the pituitary ACTH route. In Vivo. 1994 Nov-Dec;8(6):1079-85.