Tervetuloa CFS-verkkoon!

Krooninen väsymysoireyhtymä (CFS eli chronic fatigue syndrome, tarkemmin ME eli myalginen enkefalomyeliitti) on yksi huonoimmin tunnetuista kroonisista sairauksista. Nimen ja erityisesti harhaanjohtavan termin "väsymys" taakse kätkeytyy vakava ja usein invalidisoiva pitkäaikaissairaus, jota ei Suomessa vielä osata ottaa riittävän vakavasti, vaikka siitä kärsivät maassamme kymmenet tuhannet ihmiset. Tämä sivusto perustettiin vuonna 2006 jakamaan tietoa CFS:stä, siihen liittyvistä sairauksista ja niiden hoidoista sekä luomaan yhteyksiä sairastuneiden välille. Keskusteluja voi käydä foorumilla.

Jos haluat lähettää sivuille sisältöä, esimerkiksi oman tarinasi, artikkelin tai esseen CFS:stä tai sairauteen liittyviä runoja, tarinoita tai taidetta, ota yhteyttä!

Uutta

Kirjan kansikuva

20.7.2010

CFS-verkon ylläpitäjä Maija sekä CFS-verkkoa käyttävä Jonttu ovat hiljattain kertoneet oman tarinansa suomalaisissa lehdissä. Linkit näiden juttujen verkkoversioihin löytyvät nyt sivulta Tarinat. Lisäksi sivuja Luettavaa, Linkit, Hoitopaikat ja Itsehoito on päivitetty.

Sivuston rakenteeseen on myös tehty joitakin muutoksia: Hoidot-osio muuttui osioksi Hoidot ja tutkimukset ja sivut Infektiopoli ja Tutkimukset siirrettiin Sairaus-osiosta sen alle. Kirja-sivu siirtyi Hoidoista omaksi osiokseen. Materiaali siirrettiin Sairaus-osion alle.

18.5.2010

Maija Haaviston kirja CFS:n ja fibromyalgian hoito on nyt myynnissä kustantajan verkkokaupassa ja pian toivottavasti myös muissa kirjakaupoissa. Lisää tietoa kirjasta.

12.5.2010

Tänään vietetään kansainvälistä CFS-päivää ja siten myös CFS-verkon neljättä syntymäpäivää. Sivuilla on uutena sisältönä Annan tarina. Pian on tulossa lisää tietoa sivuston ylläpitäjän lähiviikkoina Finn Lectura -kustantamolta ilmestyvästä kirjasta CFS:n ja fibromyalgian hoito.

13.1.2010

Oireet-sivulla aiemmin ollut tieto CFS:n erotusdiagnoosista on siirretty omalle sivulleen osioon Muut sairaudet. Monia muitakin sivuja on päivitetty, esimerkiksi Maijan tarina ja Videot.

6.10.2009

Sivuille on avattu uusi osio Muut sairaudet, johon on lisätty uusi sivu Triggerpisteet. Sivut Fibromyalgia ja Lisämunuaisen vajaatoiminta on siirretty tähän uuteen osioon.

Vanhempia uutisia...

Tulossa myöhemmin

  • toinen, käytännönläheisempi esite (tuttaville ja perheenjäsenille)
  • tietoa kognitiivista vaikeuksista eli brainfogista
  • tietoa CFS:n historiasta
  • tietoa CFS:n hoidossa käytetyistä ruokavalioista
  • tietoa CFS:n syihin liittyvistä teorioista
  • lisää tietoa hoitojen valinnasta
  • lisää CFS:ää sairastavien tarinoita
  • vinkkejä
  • kooste LDN:n käyttöä CFS:ssä koskevan kyselyn tuloksista