Krooninen väsymysoireyhtymä

Keskustelua kroonisesta väsymysoireyhtymästä ja siihen liittyvistä aiheista
It is currently Sat Nov 18, 2017 11:10

All times are UTC + 2 hours [ DST ]




Post new topic Reply to topic  [ 5 posts ] 
Author Message
 Post subject: Voisikohan olla CFS?
PostPosted: Wed Aug 17, 2016 12:05 
Offline

Joined: Wed Aug 17, 2016 11:42
Posts: 3
Olen 35-vuotias nainen ja pari vuotta tässä nyt sairastellut.
Kaikki alkoi toistuvista angiinoista, jotka antibiooteista huolimatta ei parantunut. Söin 4 tai 5 lääkekuuria niihin saman vuoden aikana. Samana vuonna minulla tuli epäselvä infektio, jossa oli sahaava kuume, kovat ylävatsakivut ja lisäksi oli vti oireita. Mitään tulehduksen syytä ei löytynyt. Kuumetta oli noin viikon. Lisäksi minulla on ainakin kaksi kertaa tänä aikana noussut ihottuma ilman mitään syytä.
Tämän jälkeen alkoivat toistuvat vyöruusut, käsivarressa ja jalkapohjassa. Niitä tulee edelleenkin noin 3-4kk:den välein. noita epäselviä kuumeita/infektioita on ollut muistaakseni 3 krt ainakin vielä ensimmäisen jälkeen.
Tänä keväänä kärsin ripuloinnista, joka kesti noin 3 viikkoa ja jonka itse ajattelin johtuvan stressistä (avoero ja uusi työ). Sen jälkeen tuli vyöruusu jonka jälkeen alkoivat nämä nivelkivut. Nivelkipujen vuoksi on otettu laajasti labroja mm reumamarkkerit, kilpirauhasarvot, kädet on kuvattu mutta mitään poikkeavaa ei löydy. Sormien natiivikuvassa on katsottu, että nivelissä on liian vähän kalkki, mutta tämä ei kuulemma kerro mitään. Nivelvaivojen alkuvaiheessa minulla oli pientä lämpöilyä, hikoilutti ihan hirveästi. Yöllä saatoin herätä läpimärkänä, vaikka nukuin ilman vaatteita, ikkuna auki. Iho oli punoittava ja kuiva. Lääkäri vain naureskeli oireille etteihän sulla nyt vielä voi vaihdevuodet olla, vaikka tämmöinen hikoilukohtaus sattui lääkärinvastaanotolla ja hänkin ihmetteli punoittavaa ihoa. Sitten seuraavassa hetkessä minulla oli kylmä. Edelleen kärsin kylmistä käsistä ja jaloista.

Nivelkipujen syyksi on on epäilty reaktiivista artriittia johon olen syönyt kahteen otteeseen Prednisolon kuurin, josta ei ole ollut apua. Muutaman viikon olen pystynyt olemaan töissä.
Noin kuukausi sitten menin lääkäriin uupumisen vuoksi ja lääkäri diagnosoi minulla masennuksen. Olen sairastanut masennusta aiemminkin, mutta oma vaisto sanoo, että tämä on nyt jotain muuta. Viimeisen kahden viikon aikana nivelkivut menneet taas huonompaan suuntaan ja levinnyt sormista isompiin niveliin ranteisiin ja olkapäihin, lonkkiin ja alaselkään. Särkylääkkeistä ei ole apua.

Nukun erittäin huonosti eikä uni ole virkistävää. Väsyn helposti. Aivot on jossain hemmetin sumussa ja keskittymiskyky erittäin huono. Olen kuukauden sisällä kolhinut 3 krt autoa, joista yksi ei varsinaisesti ollut minun syytä, lisäksi lähes päivittäin on läheltä piti tilanteita. Pelottaa jo ajaakin, vaikka aiemmin olen siitä jopa nauttinut. Miehenikin ihmettelee, että kuljen välillä kuin zombi.

Minulla on nuorena jo todettu migreeni. Se on pysynyt nyt aisoissa onneksi. Muistan jo ,lukioaikana minulla olleen lämpöilyä ilman mitään syytä.

Huomenna minulla on taas lääkäri mutta en oikein tiedä miten ottaisin tämän asian puheeksi. En ainakaan koe olevani työkuntoinen ja itse en usko enää masennukseen.

Kuulostaako kertomukseni siltä, että cfs voisi olla yksi tutkimuslinja? En tiedä kuinka täällä pohjoisessa lääkärit ovat tietoisia sairauden suhteen...

Lisäyksenä vielä, että kuuloni on huonontunut ihan lyhyen ajan sisällä vaikkei kuulotestauksessa ollutkaan mitään löydöksiä ja näössäkin huonontumista olen huomannut.


Top
 Profile  
 
 Post subject: Re: Voisikohan olla CFS?
PostPosted: Wed Aug 17, 2016 04:04 
Offline

Joined: Thu May 11, 2006 08:54
Posts: 5953
Location: Amsterdam, Hollanti
Ainakin kuulostaa siltä, että sinulla olisi synnynnäisiä immuunipuutoksia. Joskus ne saattavat "puhjeta" oireisiksi vasta aikuisena, tai esim. lapsena voi olla paljon infektioita, mutta sitten olla normaalia kautta jopa vuosikymmeniä. Immuunipuutokset lisäävät CFS:n riskiä, mutta ne voivat myös itsessään oireilla esim. uupumuksena, eivät vain infektioina.

Koska CFS:llä on melko "huono maine", enkä tiedä oikein Kuopiota pohjoisempaa hyviä CFS-lääkäreitä, minusta kannattaisi nyt yrittää saada lähete infektiolääkärille nimenomaan immuunipuutosten tutkimista varten. Itse en puhuisi CFS:stä vaan immuunipuutoksista. Tuollaisten infektiokierteiden valossa minusta tämä huoli immuunijärjestelmän toimintahäiriöistä on ymmärrettävä ja uskottava.

Pitäisi myös tutkia ainakin seuraavat asiat: ferritiini (varastorauta), D-vitamiini, B12-vitamiini ja kilpirauhashormonit (myös vasta-aineet). Kilpirauhasarvot pitäisi tietää numeroina eikä vaan "ihan OK ne ovat", koska suurin osa lääkäreistä ei osaa tunnistaa vajaatoimintaa labratuloksista. Nämä mahdolliset puutokset eivät koko oireiluasi selittäisi, mutta ovat hyvin yleisiä CFS:n ja muiden pitkäaikaissairauksien kanssa. Jos puutoksia löytyy, niiden korjaaminen on yleensä helppo tapa selvästi parantaa oloa.

Onko mahdollista, että olisit altistunut kosteusvaurioille? Onko sinulla tai kellään perheessäsi yliliikkuvat nivelet?

_________________
CFS 8/2000, LDN 3/2007, panhypopit 11/2011, hypoglykemia, gastropareesi. Pirasetaami, nimodipiini, Medrol, T3/T4, EST/PROG, staph vax, koukkumadot, Q10, ALA, bromelaiini, I3C, GTF, D/E/K2, Mg, Zn, M-B12, MTHF... Blogi


Top
 Profile  
 
 Post subject: Re: Voisikohan olla CFS?
PostPosted: Thu Aug 18, 2016 09:12 
Offline

Joined: Wed Aug 17, 2016 11:42
Posts: 3
Kiitos Maija vastauksesta. Eli kilpirauhasarvoista katsottu tyroksiini 14.02 ja tsh 2.03. Minulla on todettu yliliikkuvat nivelet jo vuosia sitten. No lapsuuden kotitalossa, josta olen 15 vuotiaana muuttanut pois, on varmastikin ollut jonkinlaisia kosteus tai homevaurioita mutta muusta en osaa sanoa.
Minusta vain tuntuu että pitää vaihtaa lääkäriä jotta saan asiaani eteenpäin, koska olen tällä hetkellä työterveyshuollon asiakas.
Laitoin ihan paperille ylös asioita joita aion lääkörille esittää.
Itsestä alkaa jo tuntua, että onko tässä hulluksi tulossa, kun oireita aina vain eikä mitään syytä niille löydy.


Top
 Profile  
 
 Post subject: Re: Voisikohan olla CFS?
PostPosted: Thu Aug 18, 2016 12:02 
Offline

Joined: Thu May 11, 2006 08:54
Posts: 5953
Location: Amsterdam, Hollanti
TSH on liian korkea ja viittaa vajaatoimintaan, vaikka se sillä rajalla onkin. Asiantuntijoiden mukaan arvo ei saisi olla yli 2. Moneltako se on mitattu?

Yliliikkuvat nivelet lisää voimakkaasti sekä CFS:n että homesairauksien riskiä (ja joidenkin muiden sairauksien myös). Kyse ei tietysti ole itse nivelistä vaan siitä, että yliliikkuvuus aiheuttaa esimerkiksi verisuonten poikkeavuutta, koska kaikki kehon kollageeni on rakenteeltaan poikkeavaa. Lisäksi siihen liittyy usein synnynnäisiä immuunipuutoksia (etenkin IgG-alaluokkapuutokset). Nuo IgG-alaluokat olisi ihan olennaista mitata, kokonais-IgG ei siis riitä vaan voi olla normaali, tarvitaan IgG1, IgG2, IgG3 ja IgG4. Noin vakavilla immuunipuutoksen oireilla pitäisi minusta katsoa myös IgA. (Infektiolääkäri testaisi myös paljon muuta.)

Kannattaa tutustua myös Ehlers-Danlosin syndroomaan, joka on tuon sidekudostyypin vaikeamman muodon diagnoosi.

_________________
CFS 8/2000, LDN 3/2007, panhypopit 11/2011, hypoglykemia, gastropareesi. Pirasetaami, nimodipiini, Medrol, T3/T4, EST/PROG, staph vax, koukkumadot, Q10, ALA, bromelaiini, I3C, GTF, D/E/K2, Mg, Zn, M-B12, MTHF... Blogi


Top
 Profile  
 
 Post subject: Re: Voisikohan olla CFS?
PostPosted: Thu Aug 18, 2016 01:48 
Offline

Joined: Wed Aug 17, 2016 11:42
Posts: 3
Kiitos jälleen Maija vastauksesta. Lääkärin vastaanotolla asia eteni nyt niin, että laitettiin lähete reumalääkärille julkiselle puolelle. Ajattelin että kerään sinne kaikki nämä sairastelutiedot ja jospa sitä kautta pääsisin sitten infektiolääkärille.
Nuo kilppariarvot on otettu 8.15 muistaakseni.

Kovastihan tuo lääkäri haluaa minun aloittavan masennuslääkityksen ja olenkin nyt miettinyt että ei kai siitä varmaan haittaakaan ole jos sitä kokeilen. Toki eipä nämä kaikki oireet selity masennuksella.
Hankalaa kun työterveyshuolto on niin sidottu sopimuksiin että tehdään vain se pakollinen.


Top
 Profile  
 
Display posts from previous:  Sort by  
Post new topic Reply to topic  [ 5 posts ] 

All times are UTC + 2 hours [ DST ]


Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 3 guests


You cannot post new topics in this forum
You cannot reply to topics in this forum
You cannot edit your posts in this forum
You cannot delete your posts in this forum
You cannot post attachments in this forum

Search for:
Jump to:  
Powered by phpBB © 2000, 2002, 2005, 2007 phpBB Group