Itse olen huomannut että talvi(lue pimeä aika) on ittelle henkisesti pahinta aikaa. Vastaavasti kesä, kun on valosaa jne. on fyysisesti pahinta aikaa, kas kun jaksaa tehä kaikkee mutta kroppa sitten siitä suuttuu/hyytyy jne.
Mutta noista etelänmatkoista.... Tämä on siis oma mielipide ja sellaisena se kannattaa pitääkkin...
Itse en vältä mitään tekemistä/menemistä tms. Jos rahatilanne antaisi periksi olisin varmaan talven pimeimpänä aikana reissannut jossain auringon keskellä, vaikka sitten Thaimaassa (juu, olen käynyt muutama vuosi sitten).
Nyt kesän alussa olisi tarkoitus lähteä 2vko:n reissulle Suomen lappiin vaeltaan... Onko esim. edellisessä järkeä? NO EI, viime kesänä kun samaisen reissun naisystäväni kanssa tein olin lähestulkoon sänkypotilas jo vaellusreissulla ja usean viikon sen jälkeen. Mutta, sama asia kuin se että jotkut ryyppää ja saa siitä kauheen krapulan, jotkut useaksi päiväksi (tarkoitan siis ihan terveitäkin ihmisiä...) niin miksipä minä en tekisi sitä mitä minä haluan tehä, vaikka se pahentaa radikaalisti olotilaani? Onneksi vain väliaikaisesti.
Sen verran olen jääräpäinen ja periksiantamaton että en suostu luopumaan joistakin asioista vaikka sairaus sitä mieltä onkin. Riittää että luovuin thainyrkkeilystä, jota yritin kyllä harrastaa vaikka sairaana olinkin, mutta 5-6 treeniä viikossa oli vähän liikaa tän sairauden kanssa. En toki suosittele kaikille tällaista elämäntapaa

Mutta itselleni sen on korvienvälin takia aika tärkeetä ja en aio luopua siitä.
Joten, jos minulta kysytään, matkustelkaa, reissatkaa, tehkää mitä teette elkää antautuko sairaudelle sillä silloin se on menoa. Mutta, sama kuin alkoholin kanssa, kaikesta tekemisestä tulee "krapula" ja jokainen kohdallaan tietää miten paha ja suhteuttaa asiat siihen onko valmis jotain tekemään, esim. ulkomaille lähteen.