Hei! Törmäsin tänään mielenkiintoiseen abstraktiin, mukava olisi kuulla muiden mielipiteitä tästä sekä muista CFS -riskiin yhdistetyistä tekijöistä.

Tutkimuksessa ainoa CFS:ää sairastavia yhdistävä tekijä oli alhainen paino ja lapsuudesta alkanut lliikunnan harrastaminen. Liikuntaa harrastavan ja alhaisen BMIn omaavan voi olettaa omaavan muutenkin kohtuullisen terveet elämäntavat.

Harvey SB, Wadsworth M, Wessely S, Hotopf M.
Psychosom Med. 2008 May;70(4):488-95. Epub 2008 Mar 31.
Etiology of chronic fatigue syndrome: testing popular hypotheses using a national birth cohort study.


OBJECTIVE: To review the etiology of chronic fatigue syndrome (CFS) and test hypotheses relating to immune system dysfunction, physical deconditioning, exercise avoidance, and childhood illness experiences, using a large prospective birth cohort. METHODS: A total of 4779 participants from the Medical Research Council's National Survey of Health and Development were prospectively followed for the first 53 years of their life with >20 separate data collections. Information was collected on childhood and parental health, atopic illness, levels of physical activity, fatigue, and participant's weight and height at multiple time points. CFS was identified through self-report during a semistructured interview at age 53 years with additional case notes review. RESULTS: Of 2983 participants assessed at age 53 years, 34 (1.1%, 95% Confidence Interval 0.8-1.5) reported a diagnosis of CFS. Those who reported CFS were no more likely to have suffered from childhood illness or atopy. Increased levels of exercise throughout childhood and early adult life and a lower body mass index were associated with an increased risk of later CFS. Participants who later reported CFS continued to exercise more frequently even after they began to experience early symptoms of fatigue. CONCLUSIONS: Individuals who exercise frequently are more likely to report a diagnosis of CFS in later life. This may be due to the direct effects of this behavior or associated personality factors. Continuing to be active despite increasing fatigue may be a crucial step in the development of CFS.

Mielenkiintoista. En tiedä muista mutta minuun tämä kuvaus sopii. Yritin pitkään hoitaa lisääntyvää fatiikkiani liikunnalla. Aluksi siitä olikin apua mutta vähitellen hyöty väheni ja lopulta rasitus alkoi toistuvasti heikentää tilaani seuraavina päivinä. Ihan uskottava kuvio aktiivisille ihmisille, joille kehittyy vähitellen cfs. Se tuli esiin näköjään tässä tutkimuksessa. Tuskin tämä kuitenkaan kaikkiin pätee.

Minullekin tämä osui, ja oli jollain tapaa lohduttavaa lukea että voi sairastua elintapojensa tähden, ei niistä huolimatta. Monesti annetaan kuva että liikunnan harrastaminen, hyvä ruokavalio ja toimivat ihmissuhteet on paketti joka suojaa sairaudelta kuin sairaudelta, sitten kun tuosta huolimatta sairastuu niin tulee aika tyhjä olo. Itse olin ensimmäiset 6 viikkoa levossa, vaan sitten menin kuukauden jaksamisen ylärajoilla. Siitä toivuttua olen osannut liikkua itseä kuunnellen, vaan onnettoman vähän sitä jaksaa .


En ole tuota koko artikkelia saanut käsiini ja se ehkä hyväkin, antaa tilaa spekuloida. Mietin millä mekanismilla liikunta voi olla haitaksi, mitä muutoksia se tuo kehoon? Ja miksi voi juuri hoikilla johtaa sairastumiseen? Vai onko liikunta vain se, jota voidaan mitata ja syy esim. ruokavalio?

Sairastuihan Lance Armstrongkin kivessyöpään, vaikka oli huippu-urheilija (ja varmasti ravinto sen mukainen). Non-Hodgkin-lymfooma tuntuu vaivaavan erityisesti jääkiekkoilijoita... Liiallinen liikunnan harrastaminen voi heikentää immuunijärjestelmän toimintaa, mutta silloin saa jo urheilla tosi paljon.

Minä en juuri harrastanut liikuntaa ennen kuin sairastuin CFS:ään (muuten olin kyllä aktiivinen), mutta varmasti tein liikaa juttuja silloin kun sairastuin. Monesti kyse on siitä, että ihmiset yrittävät parantaa itseään liikunnalla (tämä vei esim. tunnetun tutkijan Naomi Weissteinin vuoteenomaksi 1980-luvun alussa ja hän ei ole sen jälkeen noussut sängystä), itse taas en vain tajunnut, että mikään oli vialla. En usko, että sairautta edeltävä liikunta on lisännyt riskiä saada CFS, mutta ne jotka harrastavat liikuntaa todennäköisesti harrastavat sitä sairaanakin, eivätkä parane yhtä helposti kuin "sohvaperunat" (jotka saattavat sairastaa vain ohimenevän virusinfektion).

Tuo ruumiinrakennekin selittynee sillä, että aktiivisemmat ihmiset tuppaavat olemaan hoikempia. Tai että perfektionistit ovat keskimäärin hoikkia (koska eivät siedä lihavuutta) ja kun he saavat virusinfektion, he menevät siitä huolimatta töihin jne ja ylirasituksen seurauksena kroppa antaa periksi virukselle. Jenkeissä nuo painoerot ovat varmasti paljon suurempia kuin Suomessa, kun siellä ihmisten painokin vaihtelee normaalista/alipainosta tyyliin 200 kiloon. Kukaan 200-kiloinen tuskin kovin paljoa käy lenkillä. En usko, että esim. Pohjoismaissa löytyisi korrelaatiota aiemman painon ja CFS:ään sairastumisen välille.

Niin, tuo "lower body mass index" voi olla mitä tahansa. Liikunnan harrastamisesta mietin voiko se olla seuraus siitä ettei osaa olla paikallaan, eli sisäsyntyinen tarve liikkua (tuo on itselläni, tulen todella levottomaksi jos en pääse liikkumaan, tämä nyk. sairaus ainoa mikä siihen purrut). Ja hoikkuuden suhteen myös aineenvaihdunnan aktiivisuus vaikuttaa (vaikka siitä kai paljon kiistelläänkin). Aivoissahan sijaitsee myös syömistä säätelevät mekanismit, esim kylläisyydentunne, mielihyvä yms. joiden luulen toimivan erilailla hoikilla ja ylipainoisilla.

Moi Silmu,

Tää tutkimus sopii liikunnan suhteen myös minuun, anteeksi myöhä vastaus, mutta en ollut huomannut tätä ketjua.

Toisaalta en ole kyllä ollut mikään alipainoinen myöhemmässä lapsuudessa ja teini-iässä, tosin ala-asteella vielä olin ns. ruipelo.

En kuitenkaan koskaan mikään lihava ja liikuntaa harrastin lapsuudessa ja teini-iässä todella paljon.

Eli Maijan teoria kuulostaa todella oikealta. Itsekkin olen nimenomaan sellanen, että en tosin paheksu lihavia ihmisiä, olen todellakin tasa-arvon puolella, olipa kysymys ulkonäöstä, seksuaallisesta suuntauksesta, uskonnosta, ihonväristä...mutta mitä itseeni tulee, niin en voi sietää lihavuutta.

Yksi kauhukuvistani olikin, että mulle jäisi raskauden jälkeen, ne raskauskilot...niin ei kuitenkaan käynyt. Kroppani on ulkonäön puolin palannut aivan ennalleen, vaikka pystyn liikkumaan lapseni vuoksi todella vähän (mikä rasittaa, koska olen tottunut liikkumiseen).

Terveisin,

NalleKarhu

Myös minä harrastin liikuntaa aika paljon ennen sairastumistani, mutta olin ns. normaalipainoinen. Olin kyllä hyvässä kunnossa ja liikunta oli suorastaan pakkomielle. Muutenkin oli perfektionisti ja suoritin asioita toisensa perään. Kait siitä elimistö väsyy. Nyttemmin on ollut pakko luopua täydellisyyden tavoittelusta, koska energia ei riitä. Liikunnasta luopuminen oli aluksi ihan hirveää, mutta kaikkeen tottuu. Nykyisen teen pilatesta ja lenkkeilen, mikä on ollut ihan sopivaa liikuntaa olotilaan nähden.

Minä taas olen aina ollut enemmän tai vähemmän pullero, jo ihan alta kouluikäisestä lähtien. Liikunnan harrastaminenkin on ollut aika vähäistä nuorempana.

Silloin ennen sairastumista olin muutaman vuoden liikkunut ihan säännöllisesti, mutta ihan normaalin terveysliikunnan merkeissä, ei mitään jokapäiväistä himourheilua. Lähtökunto tosin oli varmasti pari vuotta kestäneen masennuksen jälkeen tosi huono, eli suhteessa siihen liikunta varmaan oli suhteellisen rankkaa. Muistan, että silloin sairastumista edeltäneenä kesänä tunsin usein oloni omituisen väsyneeksi lenkillä ja syke saattoi nousta joko tosi herkästi tai sitten ei millään. Olen jälkeen päin miettinyt, että tekikö väsymysoireyhtymä jo silloin tuloaan, mutta pistin sen vain huonon kunnon piikkiin.