Annan tällaisia pointteja ja huom. nämä ovat vain minun omia näkemyksiä ja olen yrittänyt rönsyilevästä ajatusvirrasta niitä tänne mahd. yksinkertaisina poimia. En siis yritä olla Dr. Phil tai Tri. Tolonen tai muu vastaava kansaa parantava taho.
Mielestäni elämä koostuu hyvin monenlaisista asioista, joista arki on yksi erittäin merkittävä ja hallitseva kokonaisuus, joka leimaa pitkälti kaikkea ihmisen / yksilön kokemaa.
Arki on kokonaisuus, joka muodostuu pienistä osioista, mm. erilaisista toiminnoista, arjen toiminnoista suoriutuminen vaikuttaa oleellisesti elämänlaatuun ja koettuun miellekkyyteen elämässä.
Kun yksilö on tottunut suoriutumaan jostain tietystä toiminnosta tavalla joka tuottaa asteikolla tästä................tähän maksimaalisen mielihyvän tunteen = arkielämän miellekkyys ja ykskaks jokin ulkopuolinen tekijä (kuten sairastuminen) heikentää yksilön kykyä saada kyseisestä toiminnosta maksimaalinen mielihyvä, niin tämä mielestäni suorasti vaikuttaa arjen kokonaisuuteen ja heikentää yksilön kokemaa miellekkyyttä elämässä.
Esim. Omakohtaisesti Brainfogin ollessa todella vahvasti päällä olisin aika velikulta ja "valehtelisin jos väittäisin" että nyt on todella miellyttävää menoa. Näen toki silloinkin ne kauniit asiat ympärilläni, aamuaurinko, sininen taivas muutamine hattarapilvineen ja ohikiitävät junat ihmisineen, tietysti se kaikki on läsnä mutta totisesti se ei tuota samaa mielihyvää kuin silloin kun sairauden aiheuttamat oireet ovat lievempiä ja pystyn ulkoiluun painokkaammin.
Eli toimintakyvyn paraneminen ja sairauden oirekuvan lievittyminen on minusta aivan suorassa suhteessa kokemukseen miellekkäämmästä elämästä. Jos eilinen kokemukseni ulkoilusta oli pakkosuorittaminen johtuen oireiden vahvuudesta ja tänään pystyn samaan suoritukseen ns. selvinpäin niin se auringon, sinisen taivaan ja ohikiitävien junien tuoma mielihyvä on potenssiin kymmenen ja näin yksi arjen kokonaisuuden osio on toiminut paremmin = elämänlaatu oli parempaa kuin edellisenä päivänä. Ja jos näin jatkuu pitkään kokee olevansa terveempi kuin aikaisemmin, eikös vain. Niin minä sen yhteen lasken.
En minäkään ole koskaan kokenut että elämäni ei olisi arvokasta, luulen ymmärtäväni, kuinka sinä Pikku Myy tulkitsit tuon aikaisemmin kirjoittamani. Mutta en ajanut takaa sitä, kaikki elämä on mielestäni arvokasta ja ainutkertaista, sekä nautittavaa, elämästä löytyy niin paljon ulottuvuuksia mutta joskus arjen kokeminen voi silti olla hyvinkin tuskallista.
Esim. syöpäsairas voi kokea mitä mahtavimpia tunteita istuessaan aamun sarastaeessa mutta ruoan nieleminen voi olla yhtä helvettiä. Tällöin on ensiarvoista jos pystytään parantamaan tuota toimintoa mm. lääkityksen avulla, näin normalisoidaan yksilön kokemusta ruokailutilanteesta ja siitä voi jopa nauttia. Se että pystyy hoidon / lääkityksen avulla elämään terveen elämää olisi monelle sairaalle unelmien täyttymys. Terveys on kuitenkin hyvin harvan ihmisen kohdalla ikuista, eihän diabeetikkokaan ole terve mutta mielestäni hän voi elämäntapamuutosten ja lääkityksen avulla elää vallan tervettä elämää.
Ja muistutan vielä loppuun että nämä ovat vain minun näkemystä ja kokemusta, niistä ei ole syytä närkästyä jos ne ovat ristiriidassa omanne kanssa.

huhhuijaa, nytpä menikin pää jumiin kun noin innostuin.
